Alkukesän kukkijat ummullaan

Pihasyreeni on kotipihan sitkeä kasvaja. Syksyllä myöhään ja vielä talven ensilumillakin se pitää tiukasti kiinni vihreistä lehdistään. Kevään koittaessa se on ensimmäisten joukossa työntämässä turpeita nuppujaan kohti taivasta.

Tuomi näyttää olevan samalla viivalla syreenin kanssa.

Eipä aikaakaan kun kumpikin on kukassa ja siitä se kesä lähtee käyntiin. Molempien huumaava tuoksu täyttää pihapiirin jo varhain kesän korvalla. Joku luonnon osaaja senkin osaisi selittää, ajankohdalla ja tuoksulla on oma merkityksensä, niinkuin kaikilla muillakin luonnon ihmeillä.

Nyt vaan odotellaan ja toivotaan että pitelisi ilmoja.

Nurmikolta syksyistä lehtikatetta haravoidessa työntyi innokkaana esiin monta keväistä kukkijaa. Sinisilmäiset scillat ja värikkäät krookukset nostivat päänsä terhakkana ruskeiden lehtien alta.

Mullan tuoksu täytti mielen ihanalla kesän odotuksella. Kuulun kylläkin niihin, jotka eivät juurikaan kättänsä multaan työnnä.

Onnekseni kotini piha on täynnä vanhoja puita ja pensaita, jotka kasvavat sen paremmin kasvattamatta.

Västäräkki tuli minulle haravointiseuraksi. Sitä mukaa kun sain ruohoa rupsutettua, hyppeli västäräkki tutkimassa olisinko samalla tonkaissut sille esiin jonkun herkkupalan aamiaiseksi.

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen.. tuntuu olevan västäräkki samoilla linjoilla syreenin kanssa kesän tulemisen suhteen. Punarintainen peippokin pyrähteli puiden oksilla seuraamassa touhuamistani haravan kanssa ja joku tintti lauloi tiityytänsä korkealla koivussa.

Fasaaniuros kulkea pörhisteli pensaikossa ja päästi välillä pahan äänensä ilmoille. Joutsenet nousivat järveltä ja lensivät matalalla kuuden linnun aurassa kohti pohjoista äännellen hyvästinsä mennessään.

Vanha kanto oli kasvattanut muhkean käävän kylkeensä. Rähjäinen kanto sammalkattoineen oli kuin suoraan sadun maailmasta.

Kun ihan vähäsen siristi silmiään, niin melkein saattoi nähdä Pessin ja Illusian kannon onkalossa kotipesässään.

Ihana kevät, ihana aurinko! Loputtoman syksyn jälkeen elämä voittaa ja saa minut niinkuin monet muutkin eläjät heräämään.

Paikallista polemiikkia

Aamupostin Hyvinkään toimituksen uusi päällikkö astui lupauksineen esiin kreivin aikaan. Kehui itsensä oudoksi tyypiksi - aika näyttää miten tämä outolintu heiluttaa tahtipuikkoa. Ollaan kuulolla.

Olin jo pidempään antanut kiehuvan sappeni korventaa päiväni pilalle avatessani aamulla päivän aviisin. Vähältä piti, etten jo huutanut kaupunginisiä hätiin kun alkoi tuntua, että oma lehtemme paikallisine uutisineen on siirtynyt kaikessa hiljaisuudessa radanvartta pohjoiseen. Mietin itsekseni luenko lehteäni laput silmillä, kun mielestäni naapurikaupunki saa lehdestä palstatilaa reippaasti reilummin kuin kotikaupunkini Hyvinkää. Onneksi muutkin ovat hämmästelleet samaa asiaa, joten lienee siinä sitten vissi perä.

Hyvinkääläisittäin lehteä lukiessa tulee helposti vaikutelma, että paikallislehtemme politiikka on toimia kasvavan ja kehittyvän Riihimäen markkinamiehenä. Siellä sattuu ja tapahtuu. On jos jonkinlaista Atomia, korttelia ja parkkipaikkaa, joista samoista asioista tuntuu riittävän jutun juurta kerta toisensa jälkeen. Nuoriso Riihimäellä on erinomaisen aikaansaavaa ja valveutunutta ja kulttuuri kukoistaa. Pääsiäisenkin Riihimäki on ominut itselleen niin, että se kiilasi jonkunsortin kyynärpäätaktiikalla kaiken Hyvinkäällä tapahtuneen edelle.

Välillä tuntuu että poliisi on ainoa Hyvinkään tiedottaja. Lehden reunapalstat pikku-uutisineen kyllä kertovat miten kylällä on aamuyöstä kilistelty kauppojen ikkunoita palasiksi ja miehuuden tunnossa pantu kavereiden leukaperiä uuteen järjestykseen. Muut asiamme saavat palstatilaa nihkeästi juuri sen verran ettei voida väittää lehtemme vaikenevan meitä kuoliaaksi. Puuttuuko meiltä katajainen jannemme , joka hymysuin levittäisi positiivista sanomaa ja kertoisi lehtemme toimitukselle, että kyllä meilläkin sentään ollaan ja eletään ja vahvasti sittenkin?

Aikanaan Hyvinkään Sanomien jälkeen Aamuposti oli outo uudenlaisine konsepteineen. Tuntui pahalta menettää jutut oman paikkakunnan tapahtumista maan ja maailman uutisille, niistä kun saattaa lukea muualtakin ja kuulla ja nähdä tuutin täydeltä aamusta iltaan radion ja television monilta kanavilta. Tähän lienee kuitenkin tyydyttävä, koska se tuntuu olevan ajan trendi lehdistössä. Kaiketi se on kustannuspolitiikkaa finanssimielessä.
Otin taannoin pitkästä aikaa käteeni syntymäkaupungissani länsirannikon valtalehden ja sen formaatti näytti olevan täysin sama kuin meidän Aamupostimme. Pettymyksekseni edes vainajien joukosta ei löytynyt tuttuja, jotka olisivat saaneet lehden tuntumaan entisen kotoiselta.

Ensin menetimme lehtemme maailman uutisille, nyt tunnumme menettäneen suuren osan lopustakin naapurikaupunkiin. Kulttuurin harrastajana mutta muutakin elämänmenoa seuraavana toivoisin lehden entistä aktiivisemmin kertovan paikallisista ihmisistä ja tapahtumista. Meidän paikallisuutemme on Hyvinkäällä, joka ei sentään ole aivan mitätön kaupunki vaikka eräs toimittaja lähikunnan paikallislehdessä murjaisikin taannoin meidät ”kahden kadun kaupungiksi”. Sellaista kuvaa emme suin surminkaan toivo ainakaan paikallisen äänitorvemme itsestämme meille tai varsinkaan muualle antavan.

Valitettavasti menetimme Pekka Liukkamme - Riihimäellepä tietenkin. Lähtösanoikseen hän hehkutti hyvinkääläistä me-henkeä. Päätoimittaja kehuu nettisivun palstallaan lehden paikallisilmettä ja uusi toimituspäällikkö toivottaa juttuvinkit tervetulleeksi, vaikka ei kuuleman mukaan olekaan henkilökohtaisesti kovin helposti tavoitettavissa. Luulisi lupauksissa olevan päätösvaltaista taetta paikallishengen pitimiksi myös näillä nurkin. Saa nähdä miten käytännössä.

Riihimäki antoi Hyvinkäälle pakit kuntaliitoskosinnassa ja hyvä niin. Me pärjäämme erinomaisesti omillamme ja haluamme sen myös omasta lehdestämme lukea.

Mustikkasoppaa ja Pervitiiniä

Tuskin on pöly laskeutunut Kanerva-jupakan ylle kun tunnistamaton älypää keksii aloittaa uuden ajojahdin ja panostaa iltapäivälehtien markkinointiin julkaisemalla kohu-uutisen Marjo Matikaisesta.

Kanervan jutussa joku pääsi tarkoitustensa perille, saatiin hyvä mies syrjäytettyä ulkoministerin tehtävästään heppoisin perustein. Se jupakka on saatu siististi pakettiin.
Enää riittää vähäistä uteliaisuutta siihen, pystyykö nujerrettu mies tosiaan vielä nostamaan kasvonsa halpahintaisen häpäisyn alta.

Onkohan Suomi-neidon päässä enää kaikki ihan kotona, kun julkisuushakuiset pimut ja muut hörhöt päästetään sotkemaan valtakunnan hallintoa ja likaamaan julkisesti yksityisten ihmisten mainetta?

Tästä valtakunnan kirppupelistä kannattaisi televisionkin vetää eurot kotiin digidigin kustannusten kattamiseksi.
Naps! ja kuppiin, nopealla tempolla maan ykkösnimet saadaan yksi toisensa jälkeen eliminoiduiksi - siinä valmista ainesta tosiTV-viihteeksi. Kansa viihtyy ja hurraa, viis siitä jos jonkun elämä tai valtion asiat saadaan mullin mallin. Pääasia tuntuu olevan, että kansalla riittää leipää ja sirkushuveja.

Eiköhän tästäkin epohuhusta saada taas vatvottavaa sivujen täydeltä viikkotolkuksi. Aiheutetaan pahaa mieltä ja henkilökohtaista tuskaa lipsauttamalla julkisuuteen täysin vahvistamaton huhu vuosikymmenten takaisesta asiasta. Kenen tarkoitusperiä palvelee juttu, jossa mustamaalataan kansallinen urheiluikonimme, joka rankalla työllään niitti kunniaa maallemme silloin kun talvet olivat vielä talvia ja lunta maassa?
”Havuja perkele” oli silloin kaikkien suussa ja meillä oli ilo ja syytä röyhistellä rintoja oman tytön pärjätessä kisoissa maailmalla.

Kohta saadaan taas lyödä käsiä yhteen ja päivitellä - nääs nääs- kuinka maailman lehdistö tarttuu kuumaan aiheeseen ja suurin kuvin ja otsikoin kertoo olympiakomitean jäsenen saavuttaneen maineensa ja mitalinsa vilpillisin keinoin. Eikö tällainen törkimys ja väärintekijä pidä saada nopeasti piiloon eturivin tehtävistä häpäisemästä maamme mainetta?

On uskomatonta, että julkisuuteen on päästetty juttu, jonka todistaminen puolesta tai vastaan on vuosikymmenten jälkeen täysin mahdotonta. Tuhlataan aikaa ja energiaa tyhjänpäiväiseen asioiden tonkimiseen ja todistelemiseen. Mikä olikaan Marjo Matikaisen menestyksen takana, ainakin hän saavutti tuloksensa aikanaan puhtain paperein. Haluan edelleen säilyttää uskoni, että hän teki sen ruisleivän ja suomalaisen sisun voimalla.

Kautta aikojen urheilijoilla on ollut rankan harjoittelun lisäksi omat poppakonstinsa pysyä muiden kyydissä.
Hiihtäjälegenda Aku Kiuru muisteli joitakin vuosia sitten mieleenpainuneessa radiohaastattelussa neljäkymmentä- ja viisikymmentälukujen hiihtokilpailuja. Rehevien ja runsaiden voimasanojen höystämänä hän kertoili värikkäästi , kuinka rankat hiihtokilpailut vedettiin ja voitettiin siihen aikaan tuulessa, tuiskussa ja kymmenien asteiden pakkasessa mustikkasopan ja Pervitiinin voimalla.

Pervitiini oli Saksassa toisen maailmansodan aikana kehitetty lääkevalmiste. Se antoi käyttäjälleen "leijonan mielen ja härän voimat". Sitä käytettiin sodan aikana, kun tiedossa oli ihmisruumiin kyvyt ylittävät tehtävät.

Vieläköhän tämä Kiurun tunnustus ylittäisi uutiskynnyksen? Kiurun hiihdoista on yli puoli vuosisataa aikaa, mutta paremman puutteessa voisi tämänkin maailmanmestarin maineen ja kunnian kyseenalaistaa ja arveluttavan mitalisaaliin ottaa lööppien aiheeksi.

Joku voisi ottaa asiakseen tutkia eiköhän se takavuosien Pervitiinikin löydy tänä päivänä kiellettyjen aineiden listalta.

Hetki liikennevaloissa

Maanantaipäivän tasainen liikennevirta kaupungin pääkadulla. Puuduttava minuutti liikennevaloissa. Autot kääntyvät vuoroillaan ja jalankulkijat kiirehtivät yli kadun maanantai-ilme kasvoillaan. Sataa vähän, on harmaata. Minuutti tuntuu pysähtyneen alkupuolelleen, kyllä taas kestää.

Äkkiä jostain ilmestyy poliisin maija ambulanssi perässään. Autot kurvaavat vauhdilla sosiaalitoimiston oven eteen, poliisit ja lääkintämiehistö ovesta sisään. Liikennevalojen hiljaisen minuutin loppu antaa ajatuksille kyytiä. Mitä on tapahtunut? Ensimmäisenä ailahtaa mieleen, että joku on maanantaidarrassa vetänyt puukon esiin tai pannut sossun kaluston palasiksi.
Ei liene palvelu pelannut tarpeeksi nopeasti tai rahansaannissa on esiintynyt muuta kangerrusta.

Häviävän hetken aikana ehdin miettiä sosiaalitoimiston virkailijoiden uhattua asemaa.
Hullut kulkevat vapaana, juopot juovat halpaa viinaa entistä enemmän, huumehörhöt vaeltavat silmät tapittaen aineita saalistamassa. Maanantaiaamuna saldo on nollilla ja olo reippaasti miinuksen puolella. Rahaa on saatava ja tuliseen tahtiin. Siinä ovat sosiaalitoimiston virkailijat varmasti useampaan otteeseen päivän aikana tiukan paikan edessä.

Valot vaihtuvat, hetki on ohi. Toivottavasti tätä tapausta ei tarvitse lukea huomenna lehdestä.